Oulun Energian osaomistama Suomen Aurinkovoima rakentaa suuren hybridivoimalan Nivalaan
Suomen Aurinkovoima Oy rakentaa Nivalaan suuren teollisen kokoluokan hybridivoimalan. Noin 50 miljoonan euron hankkeessa rakennetaan 80 MWp:n aurinkovoimala ja sen yhteyteen 35 megawatin sähkövarasto. Kyseessä on Suomen Aurinkovoiman tähän mennessä suurin toteutukseen etenevä hanke.
Oulun Energia omistaa Suomen Aurinkovoiman yhdessä Oulun Seudun Sähkön, Savon Voiman ja Vantaan Energian kanssa. Suomen Aurinkovoima keskittyy kotimaisen aurinkovoiman rakentamiseen, ja sen tavoitteena on toteuttaa kymmeniä uusia aurinkopuistoja eri puolille Suomea vuoteen 2030 mennessä.
”Olemme Suomen Aurinkovoiman omistajana mukana rakentamassa uutta aurinkovoimakapasiteettia pitkäjänteisesti. Nivalan hanke on hyvä esimerkki siitä, mihin yhtiötä on yhdessä omistajien kanssa kehitetty – kohti suurempia ja sähköjärjestelmää monipuolisemmin palvelevia kokonaisuuksia”, sanoo Oulun Energian aurinko- ja tuulivoimatoiminnoista vastaava Kimmo Nieminen.
Nivalan hanke kasvattaa merkittävästi Suomen Aurinkovoiman aurinkosähkön tuotantokapasiteettia. Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotanto on noin 77 gigawattituntia, mikä vastaa noin 4 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
Aurinkovoimalan yhteyteen rakennettava sähkövarasto tuo kokonaisuuteen joustavuutta. Varaston avulla sähköä voidaan varastoida ja hyödyntää sähkömarkkinoilla tarpeen mukaan. Sähkövaraston teho on 35 MW ja energiakapasiteetti 70 MWh.
Nivalan hybridivoimalan rakentaminen alkaa vuoden 2027 alussa, ja hankkeen on määrä valmistua vuonna 2029. Sen toteuttaa Oomi Solar, joka on toimittanut Suomen Aurinkovoimalle jo useita aurinkovoimaloita.
Lue Suomen Aurinkovoiman julkaisema mediatiedote täältä
Kuvassa on Suomen Aurinkovoima Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kaarre (oikealla) ja Oomi Solar Oy:n toimitusjohtaja Olli Tuomivaara.
