Oulun Energian logo

Kaksi nuorta naista juoksee heinäpellolla aurinkoisena päivänä.
Kaksi nuorta naista on selin kameraan ja he juoksevat heinäpellolla aurinkoisena kesäpäivänä.

Vuosi- ja vastuullisuusraportointi

Koostamme Oulun Energia -konsernin toiminnan kerran vuodessa yhteen vuosi- ja vastuullisuusraportiksi. Lisäksi julkaisemme osavuosikatsaukset touko- ja syyskuussa. Tutustu tältä sivulta raportteihimme ja katsauksiimme!

Osavuosikatsaukset

Vuosi ja vastuullisuus 2024

Oulun Energia -konserni onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan liiketuloksen jäädessä kuitenkin hieman edellistä vuotta alemmaksi. Monia investointeja ja kasvuhankkeita edistettiin määrätietoisesti, eikä turvallisuustyöstäkään tingitty.

Aiemmat raportit

Toimtusjohtaja Arto Sutinen.

Toimitusjohtajan katsaus vuodesta 2024

Vuoden 2024 aikana energia- ja kiertotalousalan toimintaympäristön muutosvauhti oli kovaa. Perinteiseen polttoon ja fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energialiiketoiminnan rinnalle tuli monia uusia energiantuotantomuotoja.

Tutustu Arto Sutisen vuosikatsaukseen

Nostoja vuosi- ja vastuullisuusraportista 2024

Nainen katsoo kameraan ruokakaupan kylmäosastolla. Hän hymyilee ja sylissä on hedelmäkori.

Taloudelliset vaikutukset vuonna 2024

  • Tuloutukset Oulun kaupungille 24,5 miljoonaa euroa
  • Palkat sivukuluineen 19,9 miljoonaa euroa
  • Investoinnit 70,4 miljoonaa euroa
  • Palvelujen ostoja 57,6 miljoonaa euroa
  • Verot 2,4 miljoonaa euroa
  • Tuet ja avustukset 0,25 miljoonaa euroa
  • Henkilöstö vuoden lopussa 244
Nuori tyttö esittelee isoisälleen löytämäänsä pientä käpyä metsässä.

Kohti hiilineutraaliutta

  • Tähtäämme hiilineutraaliin energiantuotantoon vuoteen 2030 mennessä.
  • Vuonna 2024 vähensimme hiilidioksidipäästöjämme 28 prosentilla.
  • Uusiutuvien energianlähteiden osuus sähkön- ja lämmöntuotannostamme kasvoi vuonna 2024 74 prosentista 77 prosenttiin.

 

Laanilan voimalaitoksen edessä työntekijä katselee eteenpäin.

Päätavoitteena 100 % turvallisuus

Tärkein turvallisuutta arvioiva mittarimme on TRI-taajuus, eli henkilöstöllemme sattuneiden kaikkien lääketieteellistä hoitoa vaatineiden tapaturmien määrä suhteessa miljoonaan työtuntiin.

Tapaturmataajuus oli 7,0 vuonna 2024. Jatkuvana tavoitteenamme on nolla tapaturmaa.

 

Kolme Syklon työntekijää kävelee Ruskon lajittelulaitoksella.

Suomen energisin työpaikka

Oulun Energian tavoite on olla Suomen energisin työpaikka. Syksyllä 2024 julkistimme uudistuneen organisaation, joka tukee entistä paremmin strategiamme toteuttamista. Toimme myös osaamisen kehittämisen toiminnan keskiöön julkaisemalla haluttua osaamista kuvaavan tahtotilan. Lanseerasimme lisäksi Oulun Energian kulttuurikäsikirjan, jossa avasimme haluttua kulttuuria konkretiatasolle. 

Vuonna 2024 henkilöstön kokonaistyytyväisyys työpaikkaan oli keväällä 75/100, Liekki-indeksi 74, ja eNPS eli työntekijöiden suositteluindeksi oli 7. 

Meillä töissä