Oulun Energia, etusivulle

Energiamittari teknisessä tilassa osana lämmitysjärjestelmää.

Lue vinkit: Taloyhtiön ja kiinteistön kaukolämpölaskuissa voi säästää ilman isoja energiaremonttejakin

07.04.2026

Kiinteistöjen omistajilla, taloyhtiöiden hallituksilla ja asukkaillakin on runsaasti keinoja vaikuttaa siihen, millaiseksi kaukolämpölasku muodostuu. Lämpöjärjestelmän säädöillä voidaan yltää tuntuviin säästöihin ilman valtavia energiaremonttejakin.

Kylmässä Pohjolassa lämmityskulut muodostavat merkittävän osan kiinteistön ja taloyhtiöiden vuosittaisista kustannuksista – ja näkyvät lopulta kerrostaloasujankin maksamissa vastikkeissa.

Kokonaisuudessaan kaukolämpölasku koostuu muun muassa energia- ja perusmaksuista sekä veroista, mutta kiinteistöjen omistajilla, taloyhtiöiden hallituksilla ja asukkaillakin on runsaasti mahdollisuuksia vaikuttaa kaukolämpökuluihinsa.

Tärkein energiansäästökonsti: seuraa kulutusta

Kaukolämmönkulutuksen seuraaminen on viisaan lämmittämisen alku. Olemme kehittäneet maksutonta OE Digipalvelun kulutusseurantaa entistä jouhevammaksi, ja taloyhtiöiden kulutuksen tarkastelu on nykyisin mahdollista peräti tuntitasolla.

Suosittelemme vahvasti OE Digipalvelun käyttöä esimerkiksi isännöitsijöille.

Kun seuraa aktiivisesti lämmönkulutustaan, voi huomata kulutuksen muutokset ja poikkeamat. Esimerkiksi selittämättömästi kohonnut lämmönkulutus voi olla merkki laiterikosta, vuodosta tai lämpölaitteiston säätämisen tarpeesta.

Kaukolämmön kulutustaan tarkastellessa kannattaa huomata, että se koostuu kahdesta merkittävästä palasesta: kiinteistön lämmittämisestä sekä käyttöveden lämmittämisestä, joita molempia voi optimoida.

Lämpöturva ehkäisee laskutusyllätyksiä

Vuosittain kaukolämpöliittymän haltijoille lähettämämme käyttöraportti on kulutuksen arvioinnissa erityisen hyödyllinen: Raportin normeerattu kulutus siivoaa luvuista pois ulkolämpötilojen vaikutuksen, ja tekee vuosien kulutuskäyristä keskenään vertailukelpoisia.

Vuodet kun eivät ole veljiä keskenään, ja kireänä pakkastalvena kaukolämpöä kuluu enemmän kuin leutona. Kun tämä vaihtelu poistetaan, voidaan päästä laitteiston toiminnassa tapahtuneiden muutosten jäljille.

Käyttöraportti myös vertaa kiinteistöä samankaltaisiin ja -ikäisiin rakennuksiin. Se auttaa pohtimaan, onko kulutuksessa nipistämisen tai säätämisen varaa vai onko kulutus samalla tasolla kuin verrokkirakennuksissa.

Halutessaan kulutuksen seurannan voi jättää meidän huoleksemme hankkimalla Lämpöturva-palvelun edulliseen kuukausihintaan. Palvelullamme varmistamme laitteiston energiatehokkaan toiminnan sekä havaitsemme ja korjaamme nopeasti vikatilanteet jo ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa epämieluisia yllätyksiä lämmityslaskuun.

Valve-palvelumme puolestaan auttaa suuria kiinteistöjä suitsimaan lämmönkulutustaan. Kyse on älykkäästä järjestelmästä, joka seuraa ja optimoi lämmönkulutusta automaattisesti.

Lämpökäyrän säädöllä iso säästö

Kiinteistön energiatehokkuutta miettiessä mieleen juolahtavat eristyksen lisääminen ja ovien sekä ikkunoiden tiiviyden tarkistaminen.

Ne ovat hyviä konsteja, mutta eivät ainoita. Kenties olennaisin on lämmönjakokeskuksessa tehtävä perussäätö, jossa niin kutsuttu lämmityskäyrä säädetään niin matalaksi kuin vain on mahdollista ilman, että mikään tila kylmenee liiaksi.

Perussäädössä jokainen asteen pudotus huonelämpötilassa vähentää lämmityskuluja noin 5 %.

Yksikin aste merkitsee

Perussäädössä jokainen asteen pudotus huonelämpötilassa vähentää lämmityskuluja noin 5 %.

Yksikin aste merkitsee

Perussäädössä jokainen asteen pudotus huonelämpötilassa vähentää lämmityskuluja noin 5 %.

Koko kiinteistön mittakaavassa lämmityskäyrän vaikutus on valtava, sillä se sanelee, paljonko kiinteistössä virtaa lämpöä. Huoneistojen termostaatit puolestaan vain hienosäätävät tämän suuren virtauksen käyttöä. Optimaalinen oleskelutilojen lämpötila on 20–21 °C, makuuhuoneiden 18–19, sillä matalampi lämpötila parantaa unenlaatua.

On tyypillistä, että ajan oloon lämmityskäyrä on säädetty liian lämpimälle ratkaisuna yksittäisen tilan koleuteen. Tällöin koko kiinteistö siis kuluttaa tarpeettoman paljon lämpöä.

Jos yksittäinen huoneisto on selittämättömästi liian kylmä, on energiatehokkain ja fiksuin ratkaisu verkoston tasapainottaminen. Tällä energiaoptimoinnilla huoneistojen lämpötilat saadaan jälleen tasoitettua ilman energian haaskaamista.

Tarkista, että laitteisto toimii

Kaukolämpölaitteistokaan ei ole ikuinen, ja käytön myötä sen toiminta saattaa heiketä, mikä lisää hukkakulutusta.

Lämpölaitteiden tekninen käyttöikä on 20–25 vuotta, ja suosittelemme tarkistamaan laitteiston sen eliniän puolivälissä, 10–15 vuoden kohdalla. Tähän tarkoitukseen meiltä voi tilata kaukolämpölaitteiston kuntokatselmuksen, joka kuuluu vakiona Lämpöturvaamme.

Tässä viisi tehokasta tapaa hallita kustannuksia:

Oulun Energian Digipalvelu avattuna tietokoneen näytöltä. Näytöllä energiankulutuskaavioita.

Kiinteistön kulutuksen seuraaminen

  • Ottakaa käyttöönne kulutusseuranta Oulun Energian OE Digipalvelussa.
  • Näette, onko kulutuksessa suitsimisen tai säätämisen varaa.
Lue lisää OE Digipalvelusta

Sisälämpötilojen optimointi

  • Perussäädössä jokainen asteen pudotus huonelämpötilassa vähentää lämmityskuluja noin 5 %.
  • Oleskelutilojen lämpötilan suositus on 20–21 °C, makuuhuoneissa 18–19 °C.
Pyykkikori täynnä puhtaita tekstiilejä modernissa ja valoisassa kodinhoitohuoneessa, jossa pesukone ja kuivausrumpu on sijoitettu vierekkäin.

Vedenkulutuksen vähentäminen

  • Lämmin vesi on merkittävä osa kaukolämmön kulutusta. Asukkaiden vedenkäyttötottumuksilla on siis merkitystä. Viiden minuutin suihku kuluttaa vettä noin 50–60 litraa. 
  • Peskää mahdollisimman täysiä koneellisia astioita ja pyykkiä.
Oulun Energian LVI-insinööri Sami Karjalainen tekemässä kaukolämmön kuntokatselmusta.

Lämmitysjärjestelmän optimointi

Nuori lapsi makaa sohvalla ja katselee ylöspäin. Vanhempi istuu vieressä nojatuolilla ja nauraa.

Hyödyntäkää energiansäästötoimet

  • Parantakaa mahdollisuuksien mukaan rakennuksen eristystä.
  • Tarkistakaa ikkunoiden ja ovien tiivisteet, jotta lämpö ei pääse karkaamaan.